21. heinä, 2019

Teksti

Olipa pari kerran montulla hiekkaisella, aamukahavilla. Miettivät he kulkuaan, suuntaa seuraavaa. Ollakko vai ullakko, mihin johtaa seuraava tienristeys, palloko hukkaantunut, tuuliko kauas reitin pyöritellyt?
Katse ylös, kädet myös, pyyntö lähti seuraava;
 
Anna meille lisää uskoa, jospa porolauma, poro tai ees jänönen tänne soraläjälle ilmestyisi, rohkaisisi se mieltämme. Sanaa tutkittuaan Taivaallisesta Käsikirjastaan, lähtivät he lätäkölle sumppipannun pesuun. Vaimo siinä miehelleen tokaisi; jospa porosena hyppisin vierelläsi  ja silloin tuli molemmille naamavärkkiin ilme: HOOMOILANEN
Hiekkakasan takaa tuijotti iso sarvipää, tuijotti pitkään ja söi heinää muina miehinä. Kulki kylmät väreet vahvalla helteellä. Kylläpäs tuli Uskolle vahvistusta nopiasti. Lompsi poronen pois, vaan ei kameraa ollut.....voivoi.....
Kuuliko tuuli huokauksen, veikö sen korviin elläimen, sillä hetken kuluttua tuli tuo nelijalkainen jälleen ja poseerasi pitkään ja jälleen kadoten.
 
                                     "Heikoissa Herra on väkevä" 
                                                    -Totisesti-